Possunniskaa tahmealla kastikkeella haudutuspadassa

Olen aikaisemminkin maininnut saaneeni joulun alla tuotenäytteitä Familia-nimiseltä yritykseltä. Olen kokeillut niistä jo luomukananpoikaa ja karitsanpotkaa. Tänään pataan päätyi ibericopossun niska. Kyseessä oli 1,4 kg painoinen siistimuotoinen pala, jonka otin eilen sulamaan. Mietin pitkään, enkö keksisi jotain muuta kuin nyhtöpossua. Niin hyvää kuin nyhtöisä liha onkin, halusin tällä kertaa kokeilla jotain muuta. Keittotaiteilua-blogissa samanlaista lihaa oli valmistettu grillaamalla, mutta siihen ei nyt sää ollut suotuisa. Meillä on tapahtunut totaalinen talven romahdus vuorokaudessa, joka paikka on vesikaljamalla ja tuulee todella navakasti. Niinpä grillaaminenkin sai nyt jäädä. 

Löysin Donna Hayn sivuilta ohjeen, jossa tehtiin possunniskaa kiinalaisin vivahtein. Minä olen melkoisen tietämätön kiinalaisen keittiön salaisuuksista, tai oikeammin ihan julkitiedostakin, joten luotan nyt vain Donnaan, että ohjeessa on jotain kiinalaisen keittiön piirteitä.

Possunniskaa tahmealla kastikkeella haudutuspadassa

  • 1,4 kg pala ibericopossun niskaa
  • iso pala tuoretta inkivääriä kuorittuna ja viipaloituna
  • 2 yksikyntistä valkosipulia viipaloituna
  • 4 tähtianista
  • 2,5 dl kuivaa sherryä (ohjeen kiinalaista keittoviiniä, mitä se sitten onkaan, meillä ei ollut)
  • 1 dl osterikastiketta
  • 1 dl tummaa muscovadosokeria
  • iso ropaus jauhettua chiliä (tuoreita ei ollutkaan)
  • 1 tl kiinalaista viismaustetta

Tuo Australian Martha Stewart (mutta kiltimmän oloinen), Donna Hay kypsensi possunniskansa uunissa, mutta minä haudutuspadassa. Aloitin kuivaamalla lihapalan talouspaperilla ja nostamalla sen kevyesti öljyttyyn haudutuspadan keramiikkaosaan. Ripottelin lihapalan päälle inkivääri- ja valkosipulisilpun, sekä tähtianikset. Sekoitin kulhossa sokerin, sherryn ja osterikastikkeen, sekä viismausteen ja chilijauheen. Kaadoin kastikkeen pataan lihan päälle ja laitoin padan high-asetukselle kuudeksi tunniksi. Noin parin tunnin kuluttua käänsin lihapalan kylkeä. Välillä valelin lihaa kastikkeella. Tuoksu oli muuten alusta asti aika merkittävän hyvä. Annoin lihan olla padassa kuusi tuntia. Nostin lihan lämpövatiin ja kauhoin kastiketta pikkukattilaan. Keitin sitä kokoon noin kymmenisen minuuttia. 

Lisäkkeeksi keitimme riisiä ja höyrytimme parsakaalinuppuja ja porkkanasuikaleita. Kiitos Familialle tästäkin lihapalasesta, olimme siitä valmistamaani ruokaan oikein tyytyväisiä. Niskaa olisi voinut kyllä hauduttaa vielä muutamia tunteja lisää, vaikka yön yli, jolloin loputkin rasvoista olisi sulanut. Nyt erottelimme ne helposti lautasen reunalle. Myös puoli tuntia kuumassa uunissa olisi voinut tehdä lihalle hyvää, rapeuttaa hieman pintaa. Lihassa ja kastikkeessa oli lempeää makeutta, en ole varma oliko chilin poltetta tarkoitus olla enemmän. Seuraavaksi taidan kokeilla isoja T-luupihvejä tai karitsan paahtokaretta. 

Tämä resepti on kopioitu Campasimpukka  blogista. Alkuperäisen blogipostauksen löydät täältä: http://campasimpukka.blogspot.fi/2015/01/tama-on-niin-hidasruokaa-niin.html