1980-luvun alussa 15-vuotias Gustaf Salmelin muutti Ahvenanmaalta San Franciscon sykkivään suurkaupunkiin. Gustafilla oli unelma; hän halusi olla maailman paras purjelautailija.

Gustaf matkusti kahdeksan vuoden ajan ympäri maailmaa ajan kilpaillen purjelautailun maailmancupissa. 23-vuotiaana jääpurjelautailun maailmanmestari muutti takaisin Suomeen ja aloitti kauppatieteiden opinnot Åbo Akademissa. Aktiiviseen elämään tottunut nuori mies päätti perustaa opiskelujen ohella yrityksen. Koska 90-luvun alussa tuonti Suomeen oli hyvin rajoitettua, toi yritys elintarvikkeita tax free -risteilylaivoille. Eräänä päivänä laivan henkilökunta soitti Gustafille ja pyysi häntä toimittamaan heille lihaa. Gustaf tarttui haasteeseen ja soitti brasilialaiselle purjelautailukaverillensa, jonka perhe omisti liha-alan yrityksen. Ensimmäinen kontti brasilialaista lihaa saapui Suomeen muutaman kuukauden päästä. Suomen liityttyä EU:hun vuonna 1995 laajeni asiakaskunta nopeasti tax freestä vähittäiskauppoihin ja ravintoloihin.

Nykyään meidän nimemme on PNM – Pan Nordic Meat Oy. Gustafin lisäksi meitä PNMläisiä on lähes 40. Pääkonttorimme ja varastomme sijaitsevat Konalassa, Helsingissä. Meitä motivoi visiomme tuoda kuluttajien lautasille uusia ja laadukkaampia makuja ympäri maailman.