Karitsan entrecôte haudutuspadassa

Luin eilen Jokihaan blogista, kuinka hän oli tehnyt karitsan entrecôtesta pitkään haudutettavaa pataa. Muistin, että minulla on samanlaisesta Familian kokeilupaketista oma vastaava karitsapalani vielä tekemättä ja kömmin kesken vaalivalvojaisten etsimään kaivattua lihapakettia pakastimesta. Sieltähän se löytyi, eikä tarvinut purkaa edes ihan kaikkea ulos pakastimesta sen tieltä. Tänään laitoin karitsan palat jo aamusta haudutuspataan ja seitsemän tunnin hauduttamisen jälkeen ne olivat mureita, niin ettei veistä olisi tarvinut syödessä lainkaan.

Granaattiomenamehussa haudutettua karitsaa

  • 1,2 kg Familia karitsan entrecôtepaloja (6 kpl)
  • 1 rkl voita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 3 dl granaattiomenamehua
  • 2 dl vettä tai lihalientä
  • 0,5 dl portviiniä
  • tuoretta timjamia
  • tuoretta rosmariinia
  • suolaa ja pippuria
  • 2 kevätsipulia
  • 10 kirsikkatomaattia
  • 3 palaa aurinkokuivattua tomaattia
  • 2 rkl worcesterkastiketta
  • 1 tl murskattua valkosipulia
  • granaattiomenan siemeniä

Kuivasin sulaneet lihapalat talouspaperilla ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Leikkasin kunkin palan kolmeen pienempään palaan. Kuumensin valurautapannua ja sulatin sillä voinokareen ja lisäsin siihen oliiviöljyn. Paistoin lihapaloja hetken aikaa jokapuolelta ja siirsin ne haudutuspataan. Kun viimeinen lihapalaerä oli pintapaistettu, kaadoin pannulle noin desin verran vettä ja irrottelin kiehumaan äityneeseen veteen kaikki makuainekset pannun pinnalta. Kaadoin veden pataan. Asettelin sinne yrtit, aurinkokuivatut ja tuoreet tomaatit, sipulit ja lisäsin toisen desin vettä, valkosipulimurskan, worcesterkastikkeen ja granaattiomenamehun sekä portviinin. Lihapalat melkein peittyivät liemeen. Annoin padan hautua high-asetuksella 5 tuntia ja kokeilin välillä lihapalojen mureutta ja maistelin lientä. Lisäsin suolaa ja pippuria ja kääntelin lihapalasia, että ne hautuisivat tasaisesti. Jatkoin hauduttamista low-asetuksella vielä kaksi tuntia ja siinä vaiheessa lihapalat alkoivat olla jo lähellä hajoamispistettä, niin mureita ne olivat.

Tarjosin karitsapataa pikkuruisen tähtipastan kanssa, ripottelin annoksen pinnalle vielä tuoretta timjamia ja granaattiomenan siemeniä tuoreesta hedelmästä. Granaattiomenamehu on ilmaantunut jääkaappiimme joitakin aikoja sitten ja olen lähes 100 %:sen varma, että minä sen olen ostanut, mutten vain muista mistä kaupasta. Se lienee ainoa azerbaidzanilainen tuote, joka talouteemme on koskaan hankittu, ei tule kyllä mieleen mitään muuta. Mehu on todella hyvää ja olisin voinut laittaa koko haudutusliemen sitä veden sijasta, mutta pelkäsin liikaa makeutta. Se oli turhaa, ruoka ei ollut liian makeaa. Suolaa jouduimme hieman ripauttamaan vielä annosten päälle, mutta parempi kuin se, että suolaa olisi ollut liikaa. En poistanut kalvoja ollenkaan lihapaloista, pitkä haudutus sulatti ne olemattomiin. Hyvä niin, sillä inhoan huolellista lihojen renssaamista, olen liian kärsimätön siihen.

Tämä resepti on kopioitu Campasimpukkablogista.

Alkuperäisen blogipostauksen löydät täältä:
http://www.campasimpukka.blogspot.fi/2015/04/karitsan-entrecote-haudutuspadassa.html